tiistai 3. joulukuuta 2013

Joulukoristeita soodasta, maissitärkkelyksestä ja vedestä

Kaivettuani meidän joulukoristelaatikon esille totesin, että meillä on tosi vähän joulukoristeita ja ne vähätkin on aika rumia. Kiertelin muutaman kaupan etsien jotain kivaa, mutta ei mikään oikein iskenyt. Ei auttanu ku tehä itte.

"Valkoinen taikataikina" eli soodataikina
(gluteeniton, sopii vehnäallergisille)

1dl maissitärkkelystä
2 dl soodaa
1,25 dl vettä


Mittaa aineet kattilaan ja kuumenna miedolla lämmöllä koko ajan sekoittaen kunnes taikina alkaa paksuuntumaan. Älä kuitenkaan anna taikinan paksuuntua liikaa, riittää että seos puuromaista. Jos taikinasta tulee liian kiinteää, se murenee leipoessa helposti.


Kun taikina alkaa olla kiinteää, siirrä se kulhoon. Voit taputella sen varovasti kiinteäksi möykyksi. Älä kuitenkaan polta sormiasi.


Laita kostea liina päälle ja anna taikinan jäähtyä viileässä hetki.


Kun taikina on jäähtynyt, se on valmista leivottavaksi. Kauli taikina noin 0,5cm paksuksi levyksi (jos kaulii kamalan ohueksi taikina kipristyy hieman kuivuessaan ja valmiit koristeet rikkoutuvat helposti). Kannattaa käyttää maissitärkkelystä apuna, ettei taikina tartu pöytään ja kaulimeen. Halusin koristeisiin vähän tekstuuria, joten kaulin taikinan päälle erilaisia pitsiliinoja.


Sitten vain haluamallaan muotilla ottamaan koristeita taikinasta.


Pillillä saa kätevästi tehtyä reijät ripustamista varten.


Ja sitten vain antaa niiden kuivua. Koristeet kovettuvat huoneen lämmössä, kun niiden kuivua yön yli. Taikinan voi myös paistaa 75 asteessa noin tunnin verran (käännä koristeet ympäri noin puolessavälissä paistoa). Jos koristeita ei laita uuniin, ne voi tässä vaiheessa koristella erilaisilla helmillä tai nauhoilla. Kuivat koristeet voi esimerkiksi maalata tai koristeella kiilteellä, mutta kauniita ne ovat ihan sellaisenaankin.


Osan koristeista ripustin keittiön ikkunaan.


Osasta tuli joulukuusenkoristeita.


Tein myös yhden köynnöksen ovenpieleen. Naruna käytin valkoista juuttinarua. Myös naruun voi lisätä halutessaan helmiä tai muita koristeita ja naruvalintakin vaikuttaa paljon koristeen ulkonäköön (käyttääkö juuttinarua, lankaa, silkkunauhaa, mitä väriä jne.).


Ja näitähän voisi tehdä vaikka lahjaksi. Kaunis, helppo, ekologinen lahja, jonka voi tehdä vaikka lapsen kanssa yhdessä.


Ei sisällä myrkkyjä tai vaarallisia aineita, joten ei haittaa vaikka tekisi mieli vähän haukata. Tosin yhden haukun jälkeen todettiin "ei maihtu".


38 kommenttia:

  1. Vau, siis niiiiin VAU! Mielettömän hienoja! Pitääpä laittaa to do -listalle. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ja ehdottomasti suosittelen testaamaan, tuli tosi kivoja ja varioida voi niin monella tavalla. :)

      Poista
  2. OiOiOi! Täälläkin menee to do-listalle! Vitsi miten hienoja ja vitsi miten mahtis idea!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ei muuta ku testailemaan! :)

      Poista
    2. Nyt on kuule testailtu ja kahteen kertaankin oikein! Kerrankin sain aikaiseksi :D
      Ainoa, mitä kaipasin, oli tollanen hieno tähtimuotti (jollaista citymarket ei minulle tarjonnut) ja pitsiliina.
      Henri hiukan ihmetteli, mitä mun kukkaishiuskoriste teki tiskissä, se kun oli ainoa, jolla sain kivaa tekstuuria aikaiseksi :D

      Meillä ei muuten käynyt toi "ei maitu"-juttu. Ekalla kerralla neiti irvisteli suu vaahdoten soodasta, mutta toisella kerralla lappoi taikinaa naamaan todeten "nam nam". Tainnut mennä vähän liian hyvin perille äidin opetukset siitä, miten kaikesta oppii tykkäämään, kun vaan totuttelee :D

      Poista
    3. No jopas sitä ollaan oltu aikaansaavia! :) Tuo tähti tuli joskus jonkun leipomislehden mukana ja tuon lumihiutaleen taisin ostaa viime talvena Modernosta, jota valitettavasti ei enää ole. Olin ihan kanta-asiakas ja kovin olen putiikkia kyllä kaivannut. Mutta Idellistä tai ehkä Stockalta tai Wikkeltä saattaisi löytyä ja joskus bongasin kivoja muotteja myös joulumarkkinoilla. Ja netistä tietysti, mutta sieltä nyt ei yhtä muottia kannata lähteä tilailemaan, tulee tyyris muotti postimaksuineen päivineen.

      Ja koristelussa vois hyvin käyttää pitsiliinojen sijaan leimasimia (puiset erityisen hyviä. löytyy ainakin Tiimarista), koristekaulimia tai -alustoja, joulukoristeita tai oikeastaan ihan mitä vaan, missä on kiva pinta. Hiuskoristekin on oikein innovatiivinen ratkaisu. :D

      No onpas teidän typy kyllä kaikkiruokainen, suorastaan uskomaton tapaus! :O

      Poista
  3. Kiitos kivasta ohjeesta! Mekin tehtiin näitä ja onnistui hienosti:) Tein enkeleitä ja sydämiä ikkunakoristeeksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee, kiva jos blogista löytyvillä ideoilla on iloa muillekin! Ihanaa joulunaikaa! :)

      Poista
  4. Moi,
    miten sait noita liikuteltua?! Mulla taikina niin pehmeää ettei pystynyt siirtämään ollenkaan... :( Kauanko jäähdytit taikinaa?

    VastaaPoista
  5. Moi! En minä taikinaa kovin kauan jäähdyttele, sen verran että sitä tohtii käsillä muotoilla. Veikkaan, että olet keittänyt taikinaa hieman liian vähän aikaa, voisiko olla? Mutta tosiaan ei ihan liikaa kannata kuitenkaan keitelläkään tai taikinasta tulee jäähtyessään murenevaista. Sellainen puuromainen on aika hyvä ja taikina alkaa kiinteytymään heti kun sen kippaa kattilasta pois ja siitä voi varovasti taputella pallon. Toivottavasti näistä vinkeistä olisi apua!

    VastaaPoista
  6. Hei!
    Ovatko valmiit tuotteet miten murenemisherkkiä esim. uskaltaako miten pakata lahjaksi tai säilytykseen (vai onko kertajouluisia?)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä nämä viimejouluiset tekeleet koristavat edelleen kotia. :) Olin pakannut ne kääräisemällä ympärille paperia ja laittanut pahvilaatikkoon ja vintille säilöön.

      Poista
  7. Heippa, linkkasin ohjeesi blogiini, tosi hyvät ohjeet!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kiva, että ohjeesta on iloa muillekin! :)

      Poista
  8. Upea ohje! Heti meni käyttöön :)

    VastaaPoista
  9. Hei! Tarkotetanko tuolla soodalla ruoka soodaa?

    VastaaPoista
  10. Hei mistä maissitärkkelystä.... Ruokakaupasta ?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan ruokakaupasta löytyy juu, esim. Maizenaa! :)

      Poista
  11. Tämä ohje on ollut ihan paras, mutta nyt kiinnostaisi tietää, että kauanko taikinan voi antaa seistä keittämisen jälkeen ilman että se kärsii? Ollaan porukalla askartelemassa ja teen taikinan valmiiksi, sen jälkeen vielä kuljetan sen askartelupaikkaan. Seisotanko jääkaapissa vai pöydällä? Muissa keskusteluissa ovat antaneet olla yönkin yli, mutta hieman eri taikinoista on kyse joten mietityttää tuo odottelu. Kiitän vastauksesta ja kivasta ideasta, tänä vuonna näitä päätyy niin omaan kuuseen kuin lahjapaketteihin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. p.s. Ajattelin jäähdyttää/kuljettaa taikinakasan leivinpaperiin ja kosteaan pyyhkeeseen kiedottuna. Onko maalaisjärki tässä kohtaa oikeassa?

      Poista
    2. Enpä ole itse koittanut säilyttää taikinaa, vaan aina olen "leiponut" sen heti. Itse varmaan tuossa tilanteessa tekisin niin, että keittäisin taikinan mahdollisimman viime tipassa ja kietoisin massan kosteaan pyyhkeeseen ja antaisin jäähtyä kuljetuksen ajan. Jos matka on pitkä, voisi taikinan jäähtymistä jotenkin myös yrittää hidastaa. Mutta kerro ihmeessä miten toimii ja pysyykö taikina hyvänä, kun olet tämän testannut.

      Poista
    3. Ilokseni voin kertoa että taikina pysyy ainakin 6 tuntia menemättä miksikään! Jätin taikinan piirun verran kosteammaksi kuin normaalisti olen tehnyt, kiedoin heti leivinpaperiin ja märänkosteaan pyyhkeeseen sekä suljin tupperkippoon. Testitaikina oli kuusi tuntia myöhemmin jäähtynyt (jäähtyi siis jo aiemmin mutta olin poissa joten en tiedä milloin) mutta edelleen aivan täydellinen leipomiseen. Askartelupäivänä tein sen siis muutamaa tuntia ennen (määrä oli niin iso etten voinut viime tipassa tehdä), pakkasin samoin, ja hyvin meni. Onneksi askarteluporukalla ei ollut kiire, koska hieman kostean olomuotonsa vuoksi taikinan käsiteltävyys parani noin 20 min leipomisen jälkeen, ennen sitä tahtoi tarttua hieman liian hanakasti. Näillä ohjein voi siis huoletta tehdä taikinan jo etukäteen, korostan vielä ettei sen koostumus siis eronnut mitenkään "tuoreesta".

      Hyvää joulua!

      p.s. Jouluisana vinkkinä: soodataikinasta saa äärettömän komiat pakettikortit! Noita puoliksi pitsisiä käytin ja sileään puoleen kirjoitin saajan, ovat hienoja.

      Poista
    4. Mahtava juttu! Ja kiitti pakettikortti vinkistä! :)

      Jos taikina on kovin tarttuvaista, ehkä jäänyt keittovaiheessa turhan löysäksi, niin kannattaa vain käyttää leipoessa reilusti maissitärkkelystä ja tarvittaessa voi ihan vaivata lisää tärkkelystä taikinaan. :)

      Poista
  12. Me tehtiin äsken lasten kanssa. Kiitos ohjeesta! Taikinasta tuli himpun verran liian murenva. Käärin sen hetkeksi mäkään pyyhkeeseen ja kaulin sitten sen märän liinan päällä. Toimi hyvin. Taikina ei enää murentunut ja lähti hyvin irti alustasta. Toivottavasti pysyvät hyvin kasassa myös kuivuttuaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä kestä! Kiva että onnistui ja ohjeesta oli iloa. :)

      Poista
    2. Koristeet onnistuivat hyvin ja pysyivät kasassa ainakin koko joulun. Eli muillekin vinkkinä: jos taikina murenee liikaa, kauli kostean päällä ja pidä taikinaa märän pyyhkeen sisällä, kun et käsittele sitä.

      Poista
  13. Soodaa? Siis ihan tavallista ruokasoodaa vai? Montako kaupan pikkupurkkia menee tuohon kahteen desilitraan? Täksi jouluksi ei enää ehdi askarrella näitä, mutta täytyy jemmata ohje ensi vuotta varten :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ruokasoodaa saa isommista kaupoista sellaisia suurempiakin purkkeja niin et tarvitse pienillä purkeilla pelata

      Poista
  14. Äsh, olihan nuo kysymykset ja vastaukset tuolla jo kertaalleen kun vain olisin katsonut tarkemmin. Kiva ohje, kiitos, kokeillaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, juu, ruokasoodaa. Ja pikkuisia purkkeja menee pari kappaletta suunnilleen. :)

      Poista
  15. Kiitos ohjeesta :) Tuo oli minulle erittäin tärkeä vinkki, että riittää että seos puuroutuu. Ihmettelin viimeksi kun taikina mureni ja lähti rullalle kaulimen ympärille yms....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä kestä. Kiva jos ohjeesta ja vinkeistä on ollut hyötyä. :)

      Poista
  16. Kauanko suurinpiirtein seosta täytyy lämmittää, ennen kuin alkaa muuttumaan? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Riippuu hirveästi lieden tehosta ja millä lämmöllä lämmittää, mutta ei tuo kamalan kauaa pitäisi viedä. Aika nopeasti alkaa paksuuntumaan, ehkä viitisen minuuttia.

      Poista
  17. Todella kauniita :) onko koristelu vain toisella puolella vai oletko kokeillut koristella molemmat puolet?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Koristelu on vain toisella puolella, mutta onnistunee kyllä molemmille puolillekin, muttei ole tullut kokeiltua.

      Poista